Joulu on jo takanapäin vaan silti on jotain vielä juhlimatta. Kotona (ja sen ulkopuolella) on riittänyt puuhaa, kun on valmisteltu Saran ja Jaakon mummun 50v.-juhlia. Lapset katselevat välillä ihmeissään, kun koti on kuin pommin jäljiltä ja äiti hyppää paikasta toiseen muka niin tärkeänä. Uudenvuodenaattona kaikki vaiva palkitaan ja päästään juhlimaan! Sitä siis odotellessa... ;)

Joulu meni kokonaisuudessaan oikein mainiosti. Aatonaattona vietimme omaa joulua kotosalla: käytiin yhdessä ulkona, lapset kävivät kylvyssä, vanhemmat söivät jouluruokaa, kuunneltiin joululauluja ja avattiin tietysti lahjoja. Molempien lasten ensimmäisistä paketeista tuli villasukat- ne olivatkin erittäin tarpeelliset! Päivä oli niin ihana, että aatonaaton-joulunvietosta taitaa muodostua meidän perheen tapa niinä jouluina, kun itse aatto vietetään muualla. On kiva viettää edes yksi ilta vain ja ainoastaan oman perheen kesken. Ja toisaalta, mikäs sen mukavampaa kuin juhlia joulua kunnolla ja monta päivää!?! Kiitos vielä rakkaille isovanhemmille ikimuistoisesta ensimmäisestä joulusta Saran ja Jaakon kanssa.

Vuosi lähenee loppuaan ja täytyy todeta, että elämä Saran ja Jaakon kanssa on aivan ihanaa! Päivät kuluvat kuin siivillä ja jotenkin sitä ei edes enää muista aikaa, kun nappulat olivat kirpun kokoisia. (Vilkutuksia pikkuruiselle Lotta-serkulle, kyllä sinäkin kasvat yhtä isoksi!) Uutta opitaan niin paljon, että hyvä että perässä pysyy. Ja kohtahan tuo Sara taitaa jo lähteä tutkimusretkille ympäri kotia, joten siinäkin mielessä perässä pysyminen alkaa olla ajankohtainen asia. Sara siis ryömii jo hieman, pääasiassa kuitenkin kierii ja pyörii kuin väkkärä. Jaakko-velipoika ei suotta ylimääräistä liiku, mikäs on lattialla loikoillessa, kun seuraa, palvelua ja ruokaa on yleensä ihan mukavasti tarjolla. Noh, jahka sisko katoaa nurkan taakse niin taitaa Jaakolla tulla kiirus opetella liikuntalajeja.

Lapset ovat saaneet joulun juhlinnan myötä uusia makuaistimuksia, kun perunan, porkkanan ja bataatin rinnalla ovat maistelleet luumua. Jaakko sai kerran banaaniakin, mutta suu oli sen jälkeen sellaisessa irvistyksessä, että päätettiin kokeilla myöhemmin uudestaan. Luumu kuitenkin maistuu molemmille eikä ole tietysti masua ajatellen huono juttu muutenkaan. Syöminen alkaa muutoinkin sujua sutjakkaammin ja suut aukeavat kuin pienillä linnunpojilla. Välillä Jaakkoa jopa hieman harmittaa, kun ruoka loppuu ja sitä ei anneta lisää. Tutti on kuitenkin vielä sen verran hyvä kaveri, että murheet unohtuvat tuttia imeskellessä...