Joopa joo. Talvi tuli ja meni. Nyt on kolme päivää satanut vettä (kaksi ensimmäistä vaakatasossa, nyt ylhäältä alas, edistystä sekin...), joten lapset pääsivät viimein ulos. Vielä eilen pihatie oli niin liukas, etteivät lapset olisi pysyneet pystyssä. Tänään sitten uhmattiin säätä, puettiin sopivat tamineet päälle ja nautittiin kuraleikeistä. Kuvat ovat vähän pimeitä salaman takia...

1207104.jpg

Jaakosta veden lapioiminen oli kivaa. Myös lätäköiden läpi juokseminen oli hauskaa, mukaan mahtui muutama komea sukellus! ;o)

1207114.jpg

Sara työnteli kärryjä ja tömisteli lätäköissä. Laitoin molemmille talvihattujen päälle sydvestit (pakko käyttää tätä sanaa, kun tulee mainittua sitä niin harvoin!), jotta sade ei tuiskuaisi silmille. Ja onneksi laitoin, Sara teki muutamia syöksyjä lätäkköön ja kuraan, jolloin hatun lieri oli se, joka kastui, neidin naama mutaantui vasta juuri ennen sisälle menoa...

Mutta on kyllä aika karseeta laittaa näin tammikuussa tällaisia kuvia. Loskan jotenkin ymmärtäisi, mutta että silkkaa vettä taivaan täydeltä... Huoh!