Tästä lumiukosta...

... on tullut mahtavien talvisäiden myötä tällainen.

Lumiukon surkea olemus ei kuitenkaan ole sulattanut Jaakon rakkautta lumiukkoon. Rakkaus on palava edelleen, vaikka lumiukon porkkananenä on kertaalleen vaihdettu ja viimeisin nenä viskattu metsään. Rakkaus ei ole kuihtunut, vaikka lumiukolta on lähtenyt lumiukolle tyypilliset muodot (pää, silmät jne.), hattu&kaulaliina.

Niin, pipo ja kaulaliina lähtivät jo kertaalleen, mutta Jaakko katseli niitä sisätiloissa ja oli sitä mieltä, että ne kuuluvat lumiukolle (Jaakon kielellä "kukko"). Jaakko pyöritteli eilen kaulaliinaa käsissään ja etsi hattua. Ei löytänyt, joten tuli kysymään äidiltä. Sanoin Jaakolle, että laitoin hatun pyykkiin, kun se oli märkä. Neuvokas poika lähti siltä seisomalta etsimään hattua kylpyhuoneesta (saa nykyisin ovet auki, kääks!) ja tuli pian hattu kourassaan takaisin. Kehuin Jaakkoa, miten hienosti hattu löytyi. Vaan Jaakkopa olikin sitä mieltä, että ne oli saatava lumiukolle heti takaisin. Oli jo menossa ulos ilman asianmukaisia varusteita, joten onneksi ulko-ovi oli kiinni. Ei muuta kuin ulkovaatteet kaikille päälle ja lumiukonvaatetuspuuhiin.

"Nämä laitetaan lumiukolle..."

"Äiti, mä en saa näitä."

"Mä vähän korjaan tätä ukkoa ensin..."

Ja siinä lopputulos. Äidin avustuksella laitettiin ukolle hattu, kaulaliina sekä silmät. Voi että, Jaakko oli onnellinen. Hali lumiukkoa moneen kertaan niin kuin muuten tekee aina sisälle tullessa. Saas´nähdä kuinka monta päivää vielä ukko jaksaa sinnitellä näissä räntä/vesisateissa?! Vai pitäisiköhän laittaa ukko pakastimeen, että voitaisiin kesälläkin käydä kurkistelemassa rakasta ystävää? ;o)

ps. Lisäyksenä vielä sen verran, että Jaakko muistelee lumiukkoa yleensä jo heti aamusta. Monesti katsomme lastenhuoneen ikkunasta ukkoa ja se jos mikä saa Jaakon hymyilemään.