1332992.jpg

Pörrötukka-Sara muovailee aamutuimaan...

Aamu alkoi muovailulla. Tai oli sitä ennen ehditty katsella hieman lasten aamuohjelmia (aamullakin tulee Pikku Kakkonen) sekä syödä aamupala. Jaakko kiipesi syöttötuoliin ennen aamupalaa ja pyysi, että saisi muovailla, joten niihin hommiin ryhdyttiin siis heti, kun oli saatu vatsat täyteen. Lapset ovat nyt innostuneet muovailusta ja sen parissa onkin puuhasteltu useana päivänä...

1332994.jpg

Jaakko teki muovailuvahasta "kokun", siis lumiukon. Minä pyörittelin Jaakolle palloja ja poika väsäsi niistä sitten ukon. Pieni lumiukko-fani.

1332996.jpg

Aamupäivän ulkoilu päättyi mutauintiin. Ennen puistoon lähtöä en päästänyt lapsia tähän lätäkköön, sillä tiesin, että ulkoilu olisi jäänyt kastumisen myörä lyhyeksi. Takaisin tullessa lapset saivat juosta ja hyppiä lätäkössä, mutta en kyllä arvannut, että se menisi myös uimisen puolelle. Sara oli aivan yltä päältä ravassa ja loppujen lopuksi neidin sisähousutkin olivat aivan märät. Vaan kivaa oli, sehän se on pääasia!

Illalla käytiin vielä muskarissa. Lapset olivat iloisia päästessään tuttuun paikkaan hiihtolomatauon jälkeen.(kirjasto on Jaakolle mieluinen paikka muutoinkin, Mikon palauttaessa kirjaa Jaakko jo kirmasi lastenosastolle...) Muskari-Maijaa oli mietitty koko päivä ja olipa Jaakko hieman suunnitellut halin antamista Maijalle. Pojalla meni kuitenkin pupu pöksyyn ja hali jäi antamatta. Muuten lapset kyllä nauttivat muskarista, vaikka "mummo kanasensa niitylle ajoi"-laulun kettu hieman pelottikin.