Torstai saapui aivan liian pian ja oli aika lähteä kotiin. Järjestimme aamupäivän niin, että lapsilla oli koko aamupäivä aikaa leikkiä keskenään. Sillä välin me vanhemmat pakkasimme tavaroita/valmistauduimme lähtöön vuorotahtiin.

Mikko, Iiri ja Jaakko istuivat pitkään ikkunan ääressä ja ihmettelivät ohi kulkevia ihmisiä, autoja, busseja, takseja ja moottoripyöriä. Vastapäisen talon mummollekin tuli vilkuteltua (ties kuinka monennen kerran, mummo oli aina aivan innoissaan, kun pienet pellavapäät vilkuttelivat ikkunassa). Niin ja viimeisen päivän kunniaksi vastapäisessä parturissakin oli elämää, kun parturi-setä leikkasi asiakkaansa tukkaa.

Pakkasimme eväsleipiä, lapset söivät ruuan ja niin sitä oli vaan lähdettävä. Meillä alkoi olla kiire metroon, joten hyvästelimme ja vilkutimme Reetalle, Liljalle ja Iirille pikaisesti ja lähdimme puskemaan ylämäkeen suuntana metroasema. Tarkoituksena oli, että lapset nukkuisivat metromatkan aikana päiväunet rattaissa, mutta suunnitelmiin tuli muutos, kun kumpikaan ei malttanut nukahtaa. Ehdimme lentokentälle menevään metroon juuri ja juuri eikä metroon mahtuminenkaan mitenkään itsestäänselvää ollut. Kahdesta eri ovesta änkesimme sisään (Mikko ja lapset toisesta, minä ja laukut toisesta) ja olimme kiitollisia siitä, ettemme joutuneet odottelemaan seuraavaa (kulkee puolen tunnin välein).

Lentokentällä lähtöselvitys kesti ja kesti. Virkailijat tekivät kaikkensa, että saisimme rattaat koneeseen saakka (ja saimmekin!) ja oli siinä sitten muutama väärinkäsityskin matkatavaroiden määrästä. Isin selvittäessä asioita Sara ja Jaakko ottivat ilon irti suuresta aulasta ja kirmasivat sitä pitkin poikin. Välillä syötiin eväitä ja jatkettiin matkaa turvatarkastuksen suuntaan.

Turvatarkastuksesta on mainittava sen verran, että rattaiden "läpipääseminen" oli työn ja tuskan takana sekä Ateenan että Wienin kentillä. Rattaiden olisi pitänyt mahtua portista läpi kokonaisina (ei taitettuina) eivätkä turvatarkastajat meinanneet millään uskoa, ettei rattaita saa kahteen osaan. Lopulta hyväksyivät asian ja saimme Sara-ja Jaakko-karkulaiset rattaisiin istumaan. Ei nimittäin ollut mitenkään hehkeää keräillä kimpsuja ja kampsuja hihnalta + vahtia kahta Duracel-pupua sillä aikaa, kun Mikko setvi näitä sotkuja...

Jaakko tarkastelee, kuinka lentokonettamme valmistellaan lähtöä varten. Lentokoneitakin kiinnostavampia olivat monennäköiset ja -kokoiset autot, jotka kiisivät pitkin lentokenttää...

Pian istuimmekin jo koneessa ja koneen noustessa vilkutimme vielä kerran. Hei hei Lilja ja Iiri!