Kun lapset oppivat käymään ravintoloissa pienestä pitäen, se sujuu myöhemmin tosi hienosti, koska lapset tietävät mitä ravintolassa tehdään.

Siinä siis motiivi lähteä kaksien kaksosten kanssa ravintolaan syömään illallista. Mitenkään pitkän kaavan mukaan sitä ei kyllä syöty, sillä kyseisessä ravintolassa ei ollut syöttötuoleja vaan lapset istuivat aikuisten sylissä (Lilja ja Iiri) ja tavallisilla tuoleilla (Sara ja Jaakko). Rattaita mahtui sisään vain yhdet kappaleet, meidän jätettiin ravintolan ulkopuolelle odottamaan kotimatkaa.

Ensimmäinen kymmenminuutinen oli kuin jostain komediasta. Lapset olivat energiaa täynnä eikä uusi paikka sitä yhtään vähentänyt. Sara ja Jaakko eivät malttaneet istua tuoleillaan laisinkaan, vaan seisoivat ja pyörivät niillä sellaista vauhtia, että äitiä (minua) alkoi jo kaduttaa koko ravintolaan lähtö. (sama katumus näkyi kaikkien muidenkin aikuisten silmistä, Mikko taisi olla sen verran kiinnostunut ruuasta, että häntä ei härdelli haitannut, heh) Jaakko pyydysti pöydältä sen minkä ehti (haarukat, veitset, lautasia, laseja, tuhkakupin jne.), Sara rei'itti paperista pöytäliinaa haarukalla ja Lilja&Iiri olivat kuin spaghettia vanhempiensa sylissä. Teimme tilauksen pikapikaa ja ah sitä hetkeä, kun lapset saivat ruokaa. Tilanne saatiin hallintaan ja alkoi vaikuttaa siltä, että ehkä tästä vielä selvitään.

Sara söi varmaan suurimman annoksen eläessään. Leivän- ja patonginpalat, kurkut, tomaatit, lihapullat ja rankalaiset perunat matkasivat vuorotahtia neidin suuhun.

Jaakolla oli sama menú, mutta Jaakko keskittyi välillä myös tuolilla seisten tanssimiseen, sillä onhan hyvän musiikin tahdissa tanssittava! Jaakko myös tarkasteli kadun menoa nenä ikkunassa kiinni ja jatkoi taas ruokailuaan...

Kun lapset olivat syöneet omasta mielestään riittävät määrät, alkoivat hiekkalelu-leikit. Lasten syödessä vieressämme istuneet seurueet olivat poistuneet, joten lapset saivat häärätä pöytien ja tuolien väleissä/alla aivan rauhassa. Sillä välin me aikuiset söimme vuorotahtiin niin, että ainakin yksi vahti lapsia, loput söivät. Saimme siis todistettua, että on mahdollista illastaa lasten kanssa, tosin lasten ehdoilla ja nopeasti. ;o)

Ravintoloitsijalla (vai oliko pelkkä tarjoilija, en tiedä) oli muuten hymy herkässä, kun istuskeli huoneen nurkassa seuraten seurueemme touhuja. En tiedä hyytyikö hymy poistuttuamme, sillä jätimme paikalle aikamoisen kaaoksen. :o)

Illan kruunasi jäätelöannokset, jotka Mikko ja Martti hakivat matkan varrella olevasta jäätelöbaarista. Lapsetkin (S&J) saivat maistella muutaman lusikallisen äidin mansikkasorbettia.