Kotimatkamme kulki siis reittiä Ateena-Wien-Helsinki. Koska lapset eivät malttaneet/ehtineet nukkua päiväunia metrossa/lentokentällä, toivomme hartaasti, että uni tulisi silmään viimeistään koneen noustua. Niin siinä kävikin, mutta aterian saapuessa Sara heräsi Mikon liikahdettua eikä neiti hiljentynyt ennen kuin pääsi äidin syliin. (siis Jaakko nukkui minun sylissä, Sara Mikon) Sara on väsyneenä, kesken unien heränneenä aivan tajuton kiukkupussi ja neidin tahtoa on vaikea ennakoida/toteuttaa. Niinpä äidillä oli lopulta sylissään kaksi uupunutta matkustajaa. Toinen nukkui, toinen lepäsi.

Wienin kentällä piti kuluttaa kolme tuntia aikaa. Lähes puolet siitä kului kahvilassa istuen, sillä pöytien vieressä oli isot ikkunat kentän suuntaan. Sara keskittyi syömiseen, Jaakko lentokoneiden ja autojen ihmettelyyn. Hetken pyörimme myös kaupoilla, jotta lapset saisivat kävellä mahdollisimman paljon. Eräästä nurkkauksesta Jaakko löysi ystäviä, kolme noin 10-vuotiasta tyttöä. Tytöt olivat suomalaisia voimistelijoita ja matkalla kilpailuun. En tiedä vaikuttiko puhuttu kieli, mutta ei kulunut kuin muutama sekunti ja Jaakko istui reunimmaisen tytön kainalossa penkillä. Tyttöjä tilanne nauratti, Sara ja Jaakko kun olivat heidän mielestään niin söpöjä. Jaakko ei olisi lähtenyt penkiltä mihinkään ja protestoi kuuluvasti, kun isi nosti hänet rattaisiin. Tytöt saivat kuitenkin vilkutukset ja pusut niin kuin asiaan kuuluu!

Viimeinen lento kohti kotia lähti Suomen aikaa 20.40, joten lapset alkoivat olla jo melko väsyneitä. Menimme koneeseen bussikyydillä ja jouduimme odottelemaan bussin lähtöä aulassa melko kauan. Lapset keksivät itselleen virikettä lähinnä juoksentelemalla paikasta toiseen, joten tylsäksi ei meidän vanempienkaan odottelu jäänyt.

Koneeseen nousu oli Jaakolle liikaa. Ulkona oli jo pimeää, vieressä kulkivat autot ja lentokoneet ja laskevista/nousevista koneista kuului pelottava ääni. Huuto loppui vasta, kun pääsimme koneeseen sisään. Väsymyksestä huolimatta Jaakkoa ei nukuttanut ja poika riekkui matkan puoliväliin saakka. Sara nukahti melko pian nousun jälkeen ja nukkui laskuun saakka, kunnes korviin alkoi sattua. Huutoa kesti jonkin aikaa, mutta tutin syöminen ja kaupunkien valojen katsominen ikkunasta saivat väsyneen tytön rauhoittumaan. Helsingin päässä saimme tavarat nopeasti (kuten muuallakin) ja viimeinen etappi kotimatkalla saattoi alkaa. Mummu ja pappa olivat vastassa, toivat meidän auton sekä toppavaatteet. Jaakko oli innoissaan mummun ja papan tapaamisesta, Sara oli niin yliväsynyt, ettei antanut edes koskea itseensä. Pian olimme kuitenkin jo matkalla kotiin ja lasten uni sai jatkua omassa tutussa sängyssä...