Olimme eilen katsomassa erästä asuntoa, jossa Jaakko teki kuperkeikkoja portaissa. (onneksi ei tullut iso pipi) Ihailimme pihaa ja maisemia asunnon yläkerran parvekkeella, kunnes Jaakko työnsi oven kiinni. Lukossa oli.

Siinä sitten naureskeltiin, että olipa välittäjällekin ensimmäinen kerta laatuaan (olla jumissa lukitun oven takana). Kellään ei ollut kenkiä jaloissaan, joten apinamieheksi kukaan ei ryhtynyt. Sää oli lämmin ja kaunis, joten mikäs siinä oli ollessa. No, tosi asiassa emme seisseet parvekkeella kuin muutaman minuutin, kunnes naapurissa asuva mies tuli meitä suu hymyssä pelastamaan (välittäjä heitti avaimet hänelle parvekkeelta).

Onko asunto meille oikea vai ei, se selvinnee myöhemmin. Siihen saakka muistellaan tuota hauskaa tapahtumaa. ;o)