Mummin ja ukin tuloa odoteltiin koko päivä ja illalla se hetki viimein koitti, kun mummi ja ukki ilmestyivät näkyviin talon nurkalta. Lapset olivat juuri silloin ulkona, joten yhteinen leikki alkoi saman tien. Sara laittoi mummille hiekkakakkuja ja juotavaa, Jaakko potki palloa ja pumppasi palloihin ilmaa.

Sisällä Sara koki onnen hetkiä saatuaan uudet kumisaappaat (Jaakko sai aiemmin ja Sara oli hieman kateellinen Jaakon tepastellessa uusilla saappailla). Mummilla ja ukilla oli saappaiden lisäksi tuomisinaan pussillinen vaatetta, jota Sara innoissaan tyhjensi ja tutki. Neiti ravasi kämppää edestakaisin saappaat jalassa Jaakon testatessa Saralle tuotuja 23 numeron kenkiä (menee juuri ja juuri Jaakolle).

1508975.jpg

Lapset ja isovanhemmat magneettitaulun parissa. Yhteistyönä syntyi kukkia ja jos jonkinlaista sommitelmaa... Myös kirjojen lukeminen ja riehuminen kuuluivat illan ohjelmaan. ;o)

Illalla herkuteltiin vielä yhdessä ja jäätelö maistui erinomaisesti niin Jaakolle kuin Saralle. Juuri ennen nukkumaan menoa annettiin mummille ja ukille halit sekä vilkutettiin ikkunasta/ovelta. Nähdään taas!