(Päivitin juttua eli lisäilin mitä aiemmin en muistanut...)

Muutamia sekalaisia juttuja ylös, joista ei erikseen jaksa kirjoitella:

Tein lapsille viikolla raparperi-mansikkakiisseliä. Kiisselit eivät ole aiemmin oikein maistuneet, joten ajattelin kokeilla, josko nyt maistuisi. (olennaista kaikessa sapuskassa on se, ettei se ole kovin makeaa) Sara tarttui lusikkaan saman tien ja alkoi lappaa kiisseliä hyvillä mielin suuhunsa. Jaakko istui lusikka kädessä, tuijotti lautasta epäluuloisena, vilkaisi siskoaan "siis syökö toi tosiaan tätä"-ilmeellä ja jatkoi taas kiisselin tuijotusta. Kannustin Jaakkoa kertomalla, että se on hyvää ja katso kuinka Sara ja äitikin tykkää. Se ei kuitenkaan auttanut Jaakkoa, joten äiti pakotti maistamaan. Pari pientä lusikallista sain Jaakon suuhun ja kas kummaa, Jaakko tajusi, että se punaisen värinen litku on tosiaan ihan syötävää. Hetken kuluttua molempien kupit olivat tyhjät ja äiti tyytyväinen. Yksi välipalavaihtoehto lisää listaan. ;o)

Lapset ovat aina innostuneet pyykkien laittamisesta, mutta nyt on opittu uusi juttu. Nimittäin se, että pyykkejä pitää ravistaa ennen kuin ne laitetaan kuívumaan. Etenkin sukkien ravistelu on hauskaa ja niiden ripustaminen kuivaustelineelle onnistuu kivasti molemmilta. Hassun näköistä puuhaa vain, kun pienet ihmiset heiluttelevat isoja, märkiä vaatteita.

Jaakosta on tullut jalkapalloilija. Poika juoksee jatkuvasti pallon perässä niin sisällä kuin ulkona. Kaveria hommaan ei tarvita (se on kiva lisä aina joskus), vaan ensin Jaakko heittää pallon kädellä eteenpäin, juoksee perään ja potkaisee. Ja sitten uudestaan. Juoksuvauhti on kehittynyt melko nopeaksi, vaikka välillä Jaakko juoksee todella hassun näköisesti pomppien ja käsiään väännellen. Mistä lie sekin tullut, onko sillä lailla jotenkin kiva juosta vai onko jaloissa jotain vikaa (joskus Jaakko varvistaa), sitä tämä äiti ei tiedä. Tarkkaillaan tilannetta. ;o)

Lasten syöminen on ottanut ehkä jonkun verran takapakkia ja ruokailutilanteissa vaaditaan vanhemmilta pitkää pinnaa ja kekseliäitä kikkoja, jotta syöminen sujuu rauhallisesti. Hyväksi todettuja juttuja ovat mm. päivän tapahtumien kertaaminen/mukavien asioiden muistelu sekä erilaiset kehoitukset näyttää taitoja eri hahmoille, esim. "Näytäpä Muumipapalle, miten hienosti Jaakko juo maitoa!" tai "Näytä Sara Nalle Puhille, miten hienosti Sara osaa laittaa lusikalla ruokaa suuhun!". Kyllä toimii! Hahmot, joille taitoja näytetään, löytyvät lautasista ja mukeista/laseista ja on sitä joskus näytetty siskolle/veikallekin, miten joku asia sujuu. Tämä on (tietyssä mielessä) ihana ikävaihe eli nautin itse suunnattomasti siitä, kun lapset ovat vielä kehuilla/kikkakolmosilla huijattavissa ja vielä innostuvat siitä itsekin! ;o)

Muutama kuukausi sitten (kun minulla oli pahoinvointikuukausi) aamutraditioksemme muodostui aamu-Pikku Kakkosen katselu. Lapset istuivat yleensä minun vierelläni sohvalla peitto jalkojen päällä (siis minä makoilin). Tästä on jäänyt Saralle sellainen tapa, että alkaa aamu miten tahansa (lastenohjelmilla tai ilman), nappaa neiti sängystä noustessaan aina mukaansa pupun ja peiton. Siinä sitä riittää syliin tavaraa, kun pitää peittokin raahata mukaan...

Jaakko ilahtuu nykyään erityisen paljon Saran näkemisestä, jos ovat olleet hetkenkin erossa. Tänä aamuna Jaakkoa nukutti pidempään kuin Saraa ja kun poika viimein heräsi ja tuli olohuoneeseen, oli vastaus äidin kommenttiin "katsopas kun Sara jo istuu täällä sohvalla" "JIPPII!". Ihanaa siskoa oli siis ihana nähdä! :o)