Saralla on nyt noin kuukauden verran ollut rankkaa. Kaipa se uhma painaa päälle ja elämä tuntuu vaikealta sekä epäoikeudenmukaiselta. Pieni neiti on yleensä aamupäivisin oikea kiukkupesä, mikään ei suju niin kuin neiti haluaisi. Kiukuttelu alkaa yleensä aamupalan jälkeen ja kestää siihen saakka, että ulkona löytyy jotain mielekästä puuhaa. Sisällä leikki ei siis suju Jaakon kanssa vanhaan totuttuun malliin, vaan koko ajan on meneillään jotakin kiusantekoa tai riitaa. Ja jos Jaakko ei häiritse, häiritsee Saraa omat lelut, jotka eivät mene niin kuin neiti haluaisi.

Onneksi on myös niitä päiviä (esim. tänään), jolloin leikit sujuvat ja lapset nauttivat toistensa seurasta. Äitikin on onnellinen, kun ei tarvitse istua lasten välissä erotuomarina. ;o)

Saran kiukkukäyttäytymiseen kuuluu mm.

• kiljuminen, vinkuminen ja itkeminen, kun jokin ei miellytä
• lattialle heittäytyminen, kun äiti yrittää ojentaa
• toiseen huoneeseen juokseminen ja siellä loukkaantuneena itkeminen
• äidin pureminen ja raapiminen, kun komennetaan
• pään paukauttaminen lattiaan mielenosoituksellisella tavalla, jotta kaikki näkisivät, kuinka paha mieli neidillä on ja kuinka pään kopsahtaminen sattuu
• lattialla masullaan makaaminen ja kun hänett huomataan, heittäytyy neiti sinne uudestaan
• äidin jaloissa roikkuminen, mutta syliä tarjottaessa se ei kelpaakaan
• äidin syliin tulo kaiken jälkeen, lohdutonta itkua...

Nyt kiukuttaa, enkä varmasti tule syömään. Istun täällä Jaakon syöttötuolin alla ja katselen itkien, kun Jaakko alkaa syömään...