Tänään nähtiin pitkästä aikaa Lottaa, kun teimme iltavierailun serkun luokse. Lapset ovat olleet vuorotellen räkätaudissa, joten edellisestä tapaamisesta on kulunut sen vuoksi aikaa. Vaan olipa mukavaa nähdä hyväntuulisia lapsia leikkimässä keskenään.

1560023.jpg

Sara syötti Lotan lehmä-vappupalloa, muuuu!

1560020.jpg

Serkukset katsovat Pikku Kakkosta, tai siis yrittävät kun äiti/Tiina-täti hyörii edessä. Lotta osoittaa kamelia: "tato!".

1560034.jpg

Kimppahali. Tällä kertaa Sara ja Jaakko olivat Lottaa kohtaa huomattavasti hellempiä kuin viimeksi (ei viitsi kauheasti edes muistella, heh) ja lapset jakoivat auliisti toisilleen haleja. Ennen kotiin lähtöä halasi koko porukka. ;o)

Pikaisesti ehdittiin nähdä myös mummua ja pappaa, kun toivat kotimatkallaan Lotalle nimpparilahjan. Kotiin ajeltiin vauhdilla ja iltatoimetkin saatiin vietyä läpi ennätystahdissa. Iltapalapöydässä oli kuitenkin aikaa muistella mukavaa iltaa, mm. Lottaa, sitä että Tume-eno tuli junalla kotiin ja että lapset korjasivat tuolia Lotan työkaluilla.

Kiitos mukavasta illasta, pian uudestaan! :o)

Unohtui tuossa mainita, että lähtiessämme kylästä tarkoituksenamme oli Saran ja Jaakon kanssa näyttää, miten hienosti lapset kävelevät autolle käsi kädessä (ja yhden käsi äidin kädessä). Yleisö saikin katseltavaa, sillä Sara päätti juosta karkuun ja kun nappasin tytön kainaloon, pidin toisessa kädessä Jaakkoa (ja samalla roudasin reppua+muovipussia) alkoi Sara hokea: kenkä. Siis mitä, eikö neidillä ole kenkää jalassaan. No eipä ollut, se oli tippunut siinä hässäkässä, kun nappasin tytön. Ja eikun takaisin hiekkalaatikolle kenkää laittamaan. Porukka naureskeli ikkunassa ja katseli Tiina-äidin touhuja eikä aikaakaan, kun lasten Tume-eno riensi avuksi, "turvamieheksi" vierelle seuraamaan, että kaikki menee taiteen sääntöjen mukaan. ;o)