Olemme jo pitkään suunnitelleen, että tutit jätetään pois heti alkukesästä, kun Mikko on kotona (eikä mun tarvitse valvoa yksin, jos yöhuutoa). Olemme olettaneet, että Jaakolle ei tee tiukkaa tutista luopuminen, mutta Sara saa hepulin ja se sekä näkyy että kuuluu.

Kuluva viikko on kuitenkin niin täynnä ohjelmaa, että sovimme siirtävämme tutinluovutuksen ensi viikkoon. Vaan kuinkas kävikään...

Tiistaiaamuna huomasin, että Saran tutti on rikki. Siinä oli yksi iso reikä ja muutama pienempi. Tajusin sopivan tilanteen tulleen ja revin neidiltä salaa reiän yhdeksi isoksi ja ihmettelin sitten Saralle, että "katsos, kun sun tutti on mennyt rikki!". Sitä asiaa ihmetellessä kuluikin sitten seuraava puolituntinen (katseltiin samalla aamun Pikku Kakkosta). Sara imeskeli tuttia tunnustellen sitä ja sen omituisuutta, otti tutin, näytti sitä Jaakolle ja sanoi: "tato Aakko, ikki!" (= "Kato Jaakko, rikki!"). Tämä tapahtumasarja toteutui useaan kertaan ja hymyillen seurasin sitä vierestä. Aamupalalle mennessä kehoitin Saraa laittamaan tutin roskikseen, sillä niinhän kaikille rikki menneille esineille tehdään. Ja niin pieni neiti laittoi hyvillä mielin tutin roskikseen ja alkoi syödä aamupalaa. Muutamaan kertaan puhuttiin pöydän ääressä vielä siitä, että tutti meni rikki ja laitettiin se roskikseen. Kuvankin otin, mutta onnistuin kadottamaan sen tietokoneelle siirtäessä eli sitä ei siis nyt ole.

Päiväunille käyminen oli haaste. Meille oli tulossa välittäjä puoli yhdeksi, jotta me vanhemmat saisimme jutella rauhassa ulkona lasten nukkuessa sisällä. Rauhallisesta nukkumisesta ei kuitenkaan ollut tietoakaan, koska Sara itki ja karjui 1h 10 min. ennen kuin uni vei voiton. Jaakkoa tutin puuttuminen ei siis häirinnyt, mutta siskon pitäessä meteliä ei Jaakollekaan tullut uni silmään. Onneksi päiväunet saatiin kuitenkin nukuttua, vaikkakin lyhennettynä versiona.

Iltaunille käytiin ja odotin konserttia. Sara kuitenkin tyytyi tällä kertaa vähempään ja inahteli 0-3 minuutin välein. Mitään sen suurempia itkuja ei tarvinnut kuunnella ja neiti nukahtikin 20 minuutissa. Jaakkoa tutin puuttuminen selvästi häiritsee nukahtamisessa, sillä aiemmin poika on nukahtanut yleensä viidessä minuutissa ja nyt se kesti lähes tunnin. Puolen yön aikaan Sara olisi kaivannut tuttia ja oli unenpöppöröisenä melko kärttyisä, kun tuttia ei kuulunut. Parkkeerasin lasten väliin nukkumaan yöksi ja muutaman kerran tassuttelin (=käsi Saran masun/selän päällä hetken ajan) neidin uneen. Muuten yö nukuttiin hyvin aamuun saakka.

Keskiviikon päiväunille käytiin helposti, sillä lapset olivat aamupäivällä hoidossa meidän vanhempien ollessa Sintti-masuvauvan rakenneultrassa ja kotiin tultiin  normaalia myöhempään päiväuniaikaan. Jaakko nukahti jo autoon eikä Sarallakaan kulunut kuin 10 minuuttia, kun nukkumatti tuli. Iltaunille nukahtaminen tapahtui rauhallisesti, mutta pitkän kaavan mukaan, sillä olimme heränneet koko porukka päiväunilta vasta puoli neljältä.

Torstain päiväuniaika oli jälleen sitten konserttiainesta. Saran huuto oli aivan älytöntä, sillä neiti oli todella väsynyt. Päätin rauhoitella neitiä olemalla vieressä ja paijaamalla poskesta (välillä meilläkin luovutaan tiukoista periaatteista olla nukuttamatta lasta). Neiti nukahti nopeasti, Jaakko hieman hitaammin. Yöunille käyminen oli tänään taas eri juttu, kärsin itse päänsärystä ja ajattelin löhöillä lasten sänkyjen välissä hetken. Hetki vierähti 40 minuuttiin, eikä lapset olleet juurikaan rauhoittuneet. Päätin poistua paikalta ja pienten vastalauseiden saattelemana jätin lapset huoneeseen keskenään. Kului vielä 20 minuuttia ennen kuin huoneesta kuului vain tasainen tuhina.

Nukkumaan rauhoittuminen ottaa siis nyt huomattavasti enemmän aikaa ja vaatii meiltä vanhemmilta kärsivällisyyttä. Toisaalta olen ollut yllättynyt siitä, miten vähän Sara illalla/yöllä valittaa. Päiväuniaika on siis vielä vaikeaa, katsotaan kuinka huomenna sujuu. Alku on kaikesta huolimatta ollut odotettua parempi ja omat arviot lasten reagoimisesta osui melko lailla nappiin.