Mikko-isi vietti viikonloppuna kaverin kolmekymppisiä, joten lapset ja minä päätimme myös tehdä jotain muuta kuin olla kotona. Niinpä yökyläilimme mummun ja papan luona Hukkalassa.

Lauantaina pappa oli työmatkalla, joten vietimme päivän mummun seurassa. Lapset söivät päiväruuan ja nukkuivat päiväunet, sen jälkeen teimme vierailun Eilalle ja Matille. Pariskunnan pihassa riitti ihmeteltävää: lampia, silta, patsaita, kukkia, kiviä, tuulimylly, hommia tekevä Matti jne. Pian Eila jo tarjoili meille mehua ja jäätelöä sekä kaivoi kätköistään lelukorin, jonka sisältöä lapset tutkivat innokkaina. Jaakko vierasti hieman Mattia, mutta kun äiti kertoi, että Matti on kiva ja iloinen setä, helpottui Jaakko ja relasi. Illalla sitten muisteli itsekseen: "Patti, ilo, tetä" ( Matti on iloinen setä).

1632330.jpg

Eilan ja Matin kotiin on Hukkalasta kävelymatka, joten samalla tuli tehtyä päiväkävely. Lapset kulkivat tietä pitkin käsi kädessä aivan spontaanisti. ;o)

Ilta sujui leikkien. Lapset nukkuivat yönsä papan työhuoneessa, mutta nukkumaan meno oli yhtä sirkusta. Sirkukseksi se on muuttunut nyt tuteista luopumisen myötä ja huh huh, mikä homma on saada lapset nukkumaan. No, tuli se uni sitten vasta ennen kymmentä eli papan saapuessa työmatkalta oli talossa juuri ja juuri hiljaista.

Jaakko heräsi yöllä muutamaan kertaan muistelemaan illalla lukemaansa Iloinen Autokirja-kirjaa ja etenkin sen lentokone-aukeamaa. Poika seisoi matkasängyn reunalla täysin hereillä, totesi "ento, entää, jippii!" (= lentokone lentää ja ihastuksen huudot päälle!) ja katseli papan työhuoneessa olevaa lentokonetta. Yöaikaan ei kuitenkaan alettu lukea eikä leikkiä, joten pää takaisin tyynyyn ja unten maille. Aamun herätys oli luksusversio eli Jaakko alkoi huhuilla äitiä vasta klo 7.20. Parikymmentä minuuttia saatiin kulumaan kirjojen parissa, sitten ei jaksettu enää odottaa vaan lähdettiin herättelemään mummua ja pappaa. Ennen aamupalaa lapset katselivat papan kanssa lastenohjelmia, Sara papan kainalossa, Jaakko sohvalla autokirjaa selaillen.

Aamupäivän ulkoiluun haimme Lotta-serkun mukaan. Tarkoituksena oli tehdä metsäretki, mutta metsä olikin NIIN täynnä muurahaisia, ettei siellä voinut olla (häiritsi lähinnä aikusia). Jaakko ja Sara painelivat metsässä varmoin ottein ja löysivät kaikenlaista tutkittavaa. Lopulta päätimme palata Hukkalan savimaa/multa/sepeli-pihalle leikkimään. Vaikka piha on hurjassa kunnossa, löysivät lapset tekemistä.

1632300.jpg

Lapset laittoivat ruokaa ja pappa söi itsensä ähkyyn. Myös mummulle tarjoiltiin ja välillä pelailtiin rantapalloilla. Saraa ja Jaakkoa kiinnostivat myös hämähäkit.

Päiväunille meni koko porukka. Saran ja Jaakon keikkuminen tosin lyhensi meidän aikuisten päikkärit minimiin, mutta saatiin kuitenkin kaikki levättyä. Iltapäivällä Riitta tuli talkoohommiin ja lapset ihmettelivät Riitan puuhasteluja parvekkeella. Parvekkeelta oli myös hauska kurkkia omaa autoa sekä rattaita. Loputtomiin ei lasten kärsivällisyys kuitenkaan sisätiloissa riittänyt, joten päätimme lähteä pikaiselle rantareissulle Kuusijärvelle (mummu, minä ja lapset).

1632309.jpg

Ilma oli lämmin, mutta melko kovaksi yltynyt tuuli viilensi säätä. Sen vuoksi emme olleetkaan rannalla kauan, mutta sen verran kuitenkin, että lapset pääsivät vesileikkien makuun. Jaakko paleli selvästi ja kykötti lähestulkoon samassa paikassa koko ajan leikkien lapion ja ämpärin kanssa. Sara taas ilakoi ja rohkeni jopa istumaan vedessä. Pensaan kastelu oli kuitenkin "se juttu" ja taisivat äidin varpaatkin kastua. Sitten lämmiteltiin, puettiin vaatteet ja leikittiin hetki leikkipuiston puolella. Hukkalaan ei oltaisi lähdetty ei sitten millään, joten lapset piti raahata autoon. ;o)

Pian isi jo saapui, söimme iltapalan, teimme iltapesut ja ajelimme kotiin nukkumaan. Kiva viikonloppu takana ja paljon hauskaa muisteltavaa! Kiitos vaan mummulle ja papalle!