Jäi aikaisemmin kirjoittamatta, että olimme perjantaipäivän (ennen Mukkilaan menoa) Lotta-serkun luona. Lähdimme liikkeelle jo ennen aamupalaa ja söimme aamiaista hieman normaalia myöhempään serkkutytön ihmetellessä kotiin ilmestynyttä sakkia. Aamupäivä sujui pääasiassa ulkoillen, lapset pääsivät leikkimään Lotan isovanhempien pihalle. Siellä olikin kaikkea mielenkiintoista: Sara touhuili leikkimökissä omia juttujaan, kun taas Jaakko nautti seurasta ja pelasi jalkapalloa Lotan Janne-enon kanssa. Jannesta tulikin tärkeä tyyppi, Janne oli Jaakolle kaikki kaikessa!

Iltapäivällä lapset näkivät Tume-enoakin, josta on tullut Saralle erityisen rakas. Lotta-parka oli mustasukkainen isistään, kun Sara (ja Jaakkokin) juoksivat enon syliin ja könysivät jatkuvasti enon ympärillä. Välillä lapset soittivat pianoa kolmestaan, oli hieno kappale! ;o)  Lähdimme Lotan luota vasta juuri ennen iltaruokaa eli ehdimme tällä kertaa viettää kunnolla aikaa serkun, enon ja Hannan kanssa. Kiitos vaan siitä!

Mukkilassa meni sitten viikonloppu, kunnes sunnuntaina siirryimme romppeinemme Hukkalaan mummun ja papan hoiviin. Siellä vietettiin ilta, yö ja seuraava päivä. Lapset olivat mummun ja papan näkemisestä riemuissaan, oli mennyt jonkin aikaa, kun esim. pappaa oli nähty viimeksi. Kaikkea kivaa puuhasteltavaa riitti ja yöunet nukuttiin tällä kertaa alakerran kirjasto-huoneessa (aikuiset katsoivat jalkapallon em-kisojen loppuottelua ylhäällä).

Maanantaiaamuna ulkoilimme Lotan Oskari-serkun kotipihalla ja lapset saivat seuraa niin Lotasta, Oskarista kuin Oskarin Emilia-kaveristakin.

1694279.jpg

Lotta ja Sara tekivät yhdessä ison hiekkakakun.

1694281.jpg

Jaakko näyttää Oskarille, miten ruohonleikkuri toimii. Vaikka taisi olla ko. kapistus Oskarille tuttu, on nimittäin Oskarin oma. ;o)

Iltapäivän Sara ja Jaakko olivat mummun ja papan hoivissa isin ja äidin ollessa muualla. Hienosti olivat nukkuneet ja pärjänneet (no eipä ollut epäilystäkään). Pappa oli keksinyt ulkona kaikenlaista kivaa, mm. rakensi rännin, jota pitkin lapset vierittivät palloja. Sisällä mummu oli lukenut lapsille Richard Scarryn kirjoja, joita lapset olivat jaksaneet lukea lähes tunnin ajan. (valitettavasti Hukkalassa olosta ei ole kuvia)

Illalla sitten palattiin kotiin viikonlopun reissulta...