Perjantaina veimme isin papalle hommiin ja jatkoimme matkaa leikkipuistoon. Leikimme kahdessa (lapsille) vieraassa puistossa tunnin verran, kunnes lähdimme käymään mummun työpaikalla (kesäajan työpaikka). Lapset saivat keksit (koska äiti oli niiden avulla lahjonut lapset lähtemään) ja istua nakersivat niitä kahvihuoneen jakkaroilla. Kesken kesksinmutustelun Jaakko sanoi mummulle: "hieno paita". Jaakko oli tehnyt jälleen havaintoja naisten vaatetuksesta ja tykästynyt kovin mummun työasuun. Varmistaakseen asian Jaakko katsoi mummua tarkemmin silmiin ja sanoi vielä uudestaan: "sulla on hieno paita!". Kerrassaan suloista, etenkin, kun äiti ei ymmärrä noiden työasujen päälle lainkaan. (nehän on ihan hirveitä!) ;o)

Illemmalla mummun tultua töistä lähdimme ale-ostoksille ja löysimme lapsille mm. uusia kenkiä. Lapset olivat onneissaan katsellessaan pitkiä kenkähyllyjä ja tutkiessaan matkalaukkuja. Lapset pääsevät harvemmin rattaistaan pois, joten ne hetket ovat iso juttu lapsille! Ruoka-aika venähti ja Saraan iski kiukku, mutta onneksi se laantui masun saatua täytettä. Loppuilta sujui Hukkalassa leikkien. Mummu osti kaupoilta toiset nukenrattaat sekä hienon pyörän. Niillä sitten vedettiin rallia takan ympäri varmaan 40 kierrosta ja niin hauskaa oli, että lopulta mummulla meinasi tulla pissat housuun! Lapset siis halusivat, että mummu ajaa takaa... ja mummuhan ajoi!

1767772.jpg

Sen jälkeen oli mukava käydä saunassa, syödä iltapalaa ja mennä nukkumaan tutuksi tulleisiin huoneisiin, Sara papan työhuoneeseen, Jaakko mummun&papan makkariin. (lapset nukutetaan eri huoneisiin muualla kuin kotona ja siirretään yöksi samaan huoneeseen)

Aamulla sängyistä huhuili kaksi pirteää lasta. Tai ainakin niin äiti ja mummu aluksi luulivat, mutta Sara taisikin olla väsynyt, sen verran äkäinen oli pikkupimu. Ulkoilu Ankkalammella oli mukavaa vaihtelua ja sorsien ruokkiminen oli lasten mielestä hauskaa! "Sooosa!", kaikuivat Jaakon huudot, kun poika juoksi sorsien perässä.

1767773.jpg

Päiväunille nukahtaminen oli taas Jaakolle hankalaa ja poika nukutettiin autoajelulla. Päänsärkyisen mummun ja yöllä valvoneen äidin päiväunet jäivät siis nukkumatta, kun pikkumies järjesti asioita uudelleen. Iltapäivällä lapset olivat kuitenkin pirteitä nukuttuaan hyvät unet, joten molemmilla riitti voimia mummun ja papan uima-altaan testaamiseen. Hauskaa oli! "Yy-kaa-koo, heps!", sanoi pappa, jolloin lapset hyppäsivät altaaseen pyllylleen.

1767774.jpg

Jälleen kerran lapset nauttivat aivan täysillä isovanhempiensa seurasta. Kiitos, mummu ja pappa, että saatiin tulla yökylään! Nähdään taas! :o)

(otsikosta vielä: Jaakko harjoitteli kaksi päivää sanomaan -la ja -le-päätteitä ja oli onnellinen, kun osasi sanoa olevansa "mummulla ja papalla")