No niin, myynnissä olis lisähaastetta tupla-arkeen, puoli-ilmaiseksi! Minna, Reetta, löytyiskö kiinnostusta??? Muutkin kiinnostuneet saavat ilmoittautua!

Meillä Jaakko on päättänyt, että päiväunet ovat hölmön hommaa. Ei siis omasta mielestään tarvitse päiväunia enää, vaan keikkuu ja höpisee sängyssään niin kauan, että on aika nousta. Ja tuo pälpätys tietysti häiritsee Sara-siskoa, joka kuitenkin onneksi nukahtaa vielä, sillä tarvitsee päiväunet jaksaakseen iltaan saakka.

No, eipä tuo Jaakkokaan kovin hyvin ilman unia jaksa, sillä ilta on yhtä kiukkua, vänkäämistä ja riitelyä. Väsyneenä ei ole kivaa, mutta miten selittää se vajaa 2-vuotiaalle, että kannattaisi vielä nukkua edes tirsat päivällä. Huoh!

Eikä tilannetta tietystikään helpota liian pieni asunto ilman väliovia. Vaikka Jaakko on siirretty moneen kertaan (nykyään lähestulkoon joka pv) äidin ja isin makkariin päiväunille, ei siitä ole ollut mitään apua rauhoittumiseen.

Siinäpä sitä, oikeaa vuodatusta (täytyyhän sitä välillä vuodattaakin, ihan blogin osoite vaatii sitä silloin tällöin, heh).

Eilen asia tuli ratkaistua niin, että kun Jaakko ei kerran nukahtanut sisälle (oltiin sentään Hukkalassa, jossa lapset eri huoneissa ja siellä on väliovet), lähdettiin pojan kanssa autoajelulle. Uni tuli viidessä minuutissa ja niinpä Jaakko nukkui tunnin päiväunet auton takapenkillä. Niin koomassa poika nukkuessaan on, ettei tajua mitään, vaikka siirretään turvaistuimesta pois. Vaan aikas kalliiksi tulee, jos tässä pitää alkaa ajelemaan ympäri ämpäri näillä bensahinnoilla! (tänään 1,58e/litra). Ja entäs sitten, kun isi lähtee töihin, ostetaanko toinen auto päiväunille nukuttamista varten, heh?

1721349.jpg

No, jotain ratkaisisi tietysti se, että olisi isompi asunto, mutta kun sitä ei ole ennen kuin vanha on myyty. Se on kuitenkin varmaa, että kun se sitten joskus on, harkitaan lasten nukuttamista eri huoneissa ihan tosissaan.

No joo, äidillä on ikävä tutteja (ah mikä hiljaisuus silloin vielä olikaan), omia päiväunia ja isompaa kotia. Onneksi kuitenkin on ihanat lapset, jotka nukkuvat yöunensa hyvin ja ovat muutenkin niin ihania! ;o)