Tiistaiaamu näytti sen verran pilviseltä ja sateiselta, että päätimme lähteä "sadepäivän" retkelle Helsinkiin. Lapset olivat tulevasta retkestä innoissaan, kun puhuttiin, että mennään katsomaan kaloja. Jaakko odotti erityisesti sitä, että näkisi punaisia kaloja. Lisäksi pikkumiehen aatoksissa oli kalojen ruokkiminen sekä haliminen. :o)

1733156.jpg

Mooooiii! Lapset moikkailivat kaloja aivan innoissaan.

1733148.jpg

Suosikkikohteeksi valikoitui "hai-altaan" iso lasiseinä, josta näkyi hyvin sekä pienet että isot kalat. Kuvat ovat valitettavasti ihan surkeita, koska sisällä oli melko hämärää eikä siellä saanut käyttää salamaa.

1733150.jpg

Jaakko ja Sara vetävät naruista, jolloin jokin tietty kala liikkuu. Kyseessä Suomen vesistöjen kaloja...

1733151.jpg

Lopuksi lapset värittivät kuvia "legohuoneessa". Jaakko väritti hain kuvaa, Sara mustekalaa.

Välillä kävimme syömässä kahvion puolella omat eväät ja sen jälkeen teimme vielä uuden reissun hai-altaalle. Jaakko järjesti meille vanhemmille tiukan paikan katoamalla sekunnissa, mutta onneksi poika muutaman minuutin kuluttua löytyi, siellähän se miekkonen vain katseli kaloja... Eikä ollut varmasti edes huomannut olevansa yksin.

Kotiin ajettaessa pieni tavallinen kärpänen järjesti aikamoisen show:n. Sara ei ilmeisesti ole kovin montaa kärpästä nähnyt (ainakaan läheltä), joten paniikki iski, kun kärpänen eksyi takapenkkiläisten lähelle. Aluksi Jaakko seuraili hysteeristä Saraa rauhallisin mielin, mutta kun kärpänen istahti Jaakon turvaistuimen reunalle, alkoi Jaakkokin hätääntyä. Meitä vanhempia lasten hysteerisyys vain nauratti, vaikka lasten mielestä tilanteessa ei tainnut olla mitään hauskaa. Vaan kun olivat niin hassuja istuskellessaan jalat ylhäällä pientä kärpästä peläten... ;o)

Onneksi molemmat rauhoittuivat, kun äiti piti Saraa kädestä kiinni ja käski lasten sanoa kärpäselle "hus pois!". Hieman ennen kotiin tuloa saimme kun saimmekin kärpäsen ulos autosta, Sara ei tosin sitä uskonut vaan tiukasti seuraili ympärilleen, ettei se kaamea kärpänen vain hyökkää mistään. Kotona (yli)väsyneet lapset nukahtivat sänkyihinsä minuutissa ja niin pääsivät kaikki unten maille, myös äiti ja isi.

Kyllä lomalla on mukavaa... :o)

1733152.jpg

Sara-reppana suojelee varpaitaan ja jalkojaan kärpäsen hyökkäyksiltä.

1733155.jpg

Jaakkokin piti kintut ylhäällä ja huuteli "hus"...

Niin ja se sää. Kaikkea muuta kuin sateinen. Helsingissä aurinko paistoi lähes siniseltä taivaalta ja kotonakin oli ihan aurinkoista ja lämmintä.

Suosittelemme muuten käyntiä Sea Life:ssa, mutta pienten lasten kanssa sinne kannattaa ehdottomasti mennä heti kymmeneltä, kun se aukeaa. Meillä kului aikaa reilu tunti (ennen ruokailua) ja ruokailun jälkeen eli puolen päivän aikaan paikka oli jo tupaten täysi...