Isi oli tosiaan koko viikonlopun töissä, joten lapset olivat tiistaiaamuna onnesta soikeina, kun heräsivät isin kanssa samassa paikassa. Jaakko selvästi reagoi isin paikallaoloon ja jännitti isin syliin menoa. Äidin syliin oli helpompi juosta...

Tiistain täyttivät ex tempore-reissut. Aamulla äiti sai idean tehdä retki Orimattilan eläinpuistoon, sillä sää näytti erityisen mukavalta ja lapset olivat todella pirteitä nukuttuaan pitkään (Sara heräsi vasta 8.20). Niinpä sitten pakattiin evästä ja tavaraa ja suunnattiin auto kohti eläinpuistoa. Lapset puhua pölpöttivät eläimistä ja olivat tulevasta innoisssaan. Jaakko taisi odottaa eniten possujen näkemistä, Sara puhui paljon lampaista. Automatkalla iski pienoinen paniikki, sillä taivas oli aivan harmaa ja matkan varrella tuli (paljonkin) vettä. Äiti alkoi jo epäillä omia retkisuunnittelutaitojaan... Lapset olivat kuitenkin innoissaan ja keksivät takapenkillä hassuja juttuja, jolloin meillä vanhemmillakin olivat suut hymyssä.

Päästyämme perille sää oli poutainen vaikkakin sateen uhka leijaili yllä koko ajan.

Jaakko sanoo lampaalle "moi".

Ehdimme katsella eläimiä ja leikkipaikkoja noin 40 minuuttia, kunnes päätimme syödä päiväruoka-eväät. Ruuan jälkeen Jaakko pääsi toteuttamaan unelmansa ja hyppi aivan riemuissaan pomppulinnassa (ennen ruokaa siihen ei ollut mahdollisuutta, sillä paikka oli täynnä isompia lapsia).

Iloa kesti hetken, ennen kuin alkoi sataa kaatamalla. Pidimme sadetta saluuna-rakennuksessa, ihmettelimme valtavaa vesisadetta (oli osa ukkosrintamaa, joka purjehti aiemmin ohi) sekä söimme odotus-jäätelöt. Lapsia ei siis tainnut vaivata tuo odottelu, kun sai vielä herkkujakin...

Sateen tauottua tsekkasimme vielä laaman, lehmät ja possut (aiemmin olimme jo nähneet hepat, lampaat, kyyhkyt, kanat, kukot ja riikinkukot). Possut olivat ehdottomasti molempien lasten suosikit, niistä puhuttiin pitkin päivää. Kotiin huristelimme lasten päiväuniaikaan ja koska kumpikaan ei nukahtanut autoon, kävi koko porukka päiväunille historiallisen myöhään (14.30). Tunnin verran nukuttiin, jotta iltaunet eivät menisi liian myöhäisiksi...

Välipala-aikaan tuli sitten se toinen ex tempore-ajatus ja niinpä löysimme itsemme taas autosta, tällä kertaa huristelimme Hyvinkäälle katsomaan pesäpalloa (Tahko-Sotkamo). Jaakko innostui ajatuksesta jo kotona ja puhui koko ajan "setä, pelaa, pallo, pesä, makkara, mehu...". Ilmeet olivat kuitenkin vakavat, kun pääsimme pelipaikalle. Sen verran uusi juttu oli, että lapset istua tapittivat ensimmäiset 15-20 minuuttia.

Tää on aika jännää. Täällä on paljon ihmisiä (yleisöä oli reilut 3200) ja ne huutaa/taputtaa... Molemmilla on vielä pääsyliput käsissään ja Sara-neiti pitää tiukasti kiinni käsveskastaan. ;o)

Lapset ymmärsivät kannustuksen salat nopeasti ja niin sitä jo tuuletettiin muiden mukana. Jaakko oli mainio, kun huusi ja kannusti omaan tyyliin: "jeeeee, palloooo, maaliiiii!". Myöhemmin kannustussanoihin kuuluivat myös "mailaaaa" ja "pesääää". Tuo maalin huutaminen oli kyllä tosi liikuttavaa, niin tosissaan poika kannusti "setiä". Lapset jaksoivat pelissä ihmeen hyvin ja keksivät jos jonkinlaista puuhaa/juoksentelua. Äidin ja isin matsin katsominen oli tietysti vähän sitä sun tätä, mutta onneksi makkaran ja muun evään syöminen toi aina pientä breikkiä lasten vahtimiseen. Ottelu kesti pitkään, aina kotiutuskisaan saakka ja meidän onneksi Tahko voitti (ikäänkuin kotijoukkue meille). Kiva oli kokemus, mennään varmasti uudestaankin. (ollut meille yleensä kerran kesässä-juttu)

Illalla kotona odotti vielä kylpy ja sitten päivän reissaajat olivat valmiita jogurtti-iltapalaan ja nukkumaan menoon. Sängyistä ei kuulunut juuri pihaustakaan, kun lapsukaiset olivat jo unessa...