Ei muuten mikään järjettömän hyvä idea. En suosittele.

1758935.jpg

En siis ajatellut säästää vaippakuluissa tms. vaan ihan inhimillinen vahinko kävi ja pyykin sekaan oli jäänyt vaippa. Joka sitten iloisesti "levisi" koneeseen ja geelimäistä täytettä oli joka paikka täynnä. Kiva ylläri illalle, jolloin on ajatellut menevänsä ajoissa nukkumaan. No, eipä olisi kai pitänyt ajatella.

Ei muuta kuin siivouspuuhiin, kone huutelulle ja pyykkien huuhtelua erissä. Siinähän sitä riittää puuhaa näin yöaikaan, joten on aikaa päivittää blogia huuhtelujen valmistumista odotellen.

Vaippatehtaalla vierailu on sivistänyt minua aikoinaan siitä, kuinka paljon yksi vaippa pystyy imemään nestettä (ja se on paljon!), mutta en kyllä olisi kaivannut liveversiota siitä. Sen vuoksi saa muuten olla viimeinen kerta, kun meidän koneeseen eksyi vaippa. Ihan tosi. ;o)