Saran nimipäivää vietettiin meillä rennosti eli tarkoitus oli palautua edellisen päivän juhlinnasta ja kerätä uutta voimaa seuraavan päivän pippaloita varten. Päivä sujuikin rennon letkeästi kotosalla, mikäs oli päivää viettäessä, kun sää oli lämmin ja aurinkoinen.

Sara sai päiväunilta herättyään nimpparilahjan ja hieman pöllähtäneenä otti sen onnittelulaulun kera vastaan.

1750069.jpg

Lahja oli siis kaksi uivaa kalaa, jotka liikkuvat vedessä eteenpäin. Välipalajäätelön jälkeen lapset pääsivät uuteen uima-altaaseen testaamaan niitä, mutta kas kummaa, ne olivatkin niin järkyttävän pelottavia, ettei kumpikaan oikein uskaltanut olla altaassa kalojen kanssa. Niinpä kalat otettiin kuivalle maalle, jotta Jaakkokin pääsi lämpimään veteen altaan reunalta hytisemästä (reppana oli niin unenpöppörössä vielä, että oli aivan jäässä jo ennen uintia).

1750070.jpg

Hui! Missä ne kalat oikein menevät?!

1750066.jpg

Hetken kuluttua pulikointi sujui jo normaaliin malliin.

1750077.jpg

Ilta-auringon paisteessa ihmeteltiin vielä naapurin Eveliinan pulikointia altaassa sekä puhalleltiin saippuakuplia hiekkalaatikon reunalla. Ennen iltapalaa tehtiin myös pieni pyörälenkki, josta lapset olivatkin yllättävän riemuissaan. Nyt kun on luvattu kauniita ilmoja, täytyy käydä useammin pyöräilemässä...