Tällä viikolla lapset ovat saaneet seuraa muistakin kuin äidistä (isillä ollut aika pitkiä työpäiviä). Alkuviikosta kävimme parina päivänä perhekerhossa ja keskiviikkona Leila-tätimummo tuli aamupäiväksi leikkimään lasten kanssa. Silloin ulkoilu suoritettiin lähinnä omalla pihalla Eveliinan, Hannan ja Oodin kanssa. Hauskaa oli ollut ja olipa Leila pelannut jalkapalloakin Jaakon kanssa.

Torstaina kävimme katsomassa erästä asuntoa, josko siitä olisi tullut väliaikainen kotimme. (niin, meidän koti on siis myyty ja syyskuun loppuun mennessä on muutettava!). Jaakko pohti ovella, olisiko paikassa leluja ja juuri kun äiti ehti vakuuttaa ettei ole, avasin perheen tytär oven ja eteisestä löytyi pallo. No, se asunnon tsekkaus sujui siis rauhallisesti paikkoja pällistellen, vaikka Jaakko säikähtikin eräästä huoneesta kömpinyttä nuorta miestä (oli sairaana ja hiippaili vessaan kylpytakki päällä). Vaan eipä ollut asunto meille sopiva, niin paljon oli seikkoja, jotka olisivat hankaloittaneet arkea...

Perjantaina saimme jälleen seuraa Leilasta. Sara ja Jaakko olivat aivan innoissaan Leilan tulosta ja jammailivat Leilan kanssa ennen uloslähtöä (meillä oli tanssipuuhat meneillään, kun Leila tuli). Jippii-biisi tuli Leilallekin tutuksi! Sitten kolmikko läksikin puistoon Nean ja Janin seuraksi ja äiti jäi laittamaan ruokaa. Olin kertonut Leilalle, että lapset ovat erityisen kiintyneitä Janiin ja että saattavat passuuttaa häntä mm. nostattamalla keinuun jne. Vaan Leila olikin ykköstyyppi, jonka piti nostaa ja antaa vauhdit! :o)

Ennen ruokaa lueskeltiin vielä Leilan tuomaa kirjaa ja Jaakko opetteli kovasti mönkijä-sanaa. Hienosti oppi sen ja ennen päiväunia se mönkijä oli katsottava moneen kertaan kirjasta...

Perjantai-alkuillan lapset sitten viettivät mummun ja papan seurassa ulkona leikkien. Mukavasti oli sujunut pelit ja keinumiset sillä aikaa, kun äiti ja isi kävivät pankissa kuittaamassa hieman rahaa. ;o)