Lasten nukkumaanmeno sujuu edelleen pääasiassa hyvin, mutta Saraa on alkanut harmittaa ajatus nukkumaan menemisestä. Hassua sinänsä, sillä neiti on lapsukaisista se, joka nukahtaa ensimmäisenä ja tarvitsee enemmän unta vuorokaudessa. Jokapäiväisiä hokemia ovat nykyään "ei mennä nukkumaan" ja "ei nuku enää". Molemmilla sama merkitys eli en halua nukkumaan. Vaan kummasti se uni kuitenkin aina tulee...

Tänään Sara järjesti suuremman luokan draaman päiväunille menosta. Jo siinä vaiheessa, kun saavuimme ulkoa sisälle, neiti ilmoitti että "ei mennä nukkumaan". No eipä tietenkään vielä, vastahan tässä ollaan syömään menossa ja sen jälkeen on vielä piirtämisen vuoro. Piirtäminen ei sitten kovin kauaa sujunut vaan kynät ja paperit saivat lentokyytiä, joten lapset siirtyivät Saran sänkyyn katsomaan traktorin hommia. Kellon lähestyessä yhtä alkoi Sara olla selvästi väsynyt ja koko ajan oli joku vialla (pipi, Jaakko kiusaa, jumissa tms.) ja kun äiti alkoi valmistella huonetta päiväunikuntoon, alkoi se draamaosuus. Kaikki oli kerrassaan huonosti, unilelut ja peitto saivat kyytiä ja kun äiti keskittyi Jaakon peittelyyn, kiljui neiti itkien omassa sängyssä "peitto päälle" ja samaan hengenvetoon jatkoi "ei nuku enää". Parin vastaavan kierroksen jälkeen Sara rauhoittui peiton alle ja halusi unilaulua. Ok, lauletaan unilaulu. Vaan kun laulun aikana oli koko ajan asiaa, mm. ettei isi osaa (johon äiti sanoi että osaa isi tuutulaulun), isi laulaa (johon äiti totesi, että isi on nyt töissä, isi laulaa sitten illalla), Jaakolle peitto päälle (johon äiti, että Jaakolla on jo peitto), pupu tässä (pupu siis huonosti aseteltu, äiti asetteli uudestaan), ei isi osaa (osaapas) jne. Melkoisen moneen kertaan katkesi unilaulu vaan pääsinpäs loppuun saakka. ;o)

Piharemontin metelissä olen huomannut, että kun köllöttelen Jaakon vieressä hetken, niin poika ei (sen yhden "nukutuskerran" jälkeen) hypi ja keiku sängyssään vaan rauhoittuu heti ja nukahtaa pian. Ja koska Sara oli aivan yliväsynyt, päätin kömpiä Jaakon viereen vaimentamaan pikkumiehen. Vaan sepä ei sopinut Sara-neidille, joka kampesi taas ylös ja vaati "peitto päälle". Se ei kerta kaikkiaan käynyt, että äiti on Jaakon vieressä (muina päivinä se ei ole haitannut). Joten uudet rauhoittelut, peitto päälle ja äidin vakuuttelu siitä, että äiti menee omaan sänkyyn lepäämään, ei Jaakon. Mutta sitten iski hätä, että äiti menee pois... Huoh. Ei, kun äiti menee omaan sänkyyn lepäämään, nuku vaan. Kaiken tämän jälkeen Jaakkokin pysyi yllättävän maltillisesti sängyssään (ei siis tehnyt temppuja ja kuperkeikkoja), joten neiti nukahti pian. Toki juuri ennen nukahtamista piti vielä komentaa velipoikaa, "JAAKKO HILJAA!!!", vaikka huoneessa oli aivan hiirenhiljaista. ;o)

Öiseen aikaan Sara herää edelleen lähestulkoon joka yö kerran (joskus kaksi). Yleensä asia on sama "peitto päälle", mutta nyt vaatimustaso on noussut myös öisin ja asiaa on enemmän. Viime yönä piti hetki rauhoitella peittelyn jälkeen (yleensä pikainen peittely riittää) ja juuri, kun olin hipsimässä makuuhuoneesta pois, parkaisi neiti ääni väristen: "laula unilaulu!". Joku vaihe kait tämäkin, kun tuntuu lähipiirin 2-vuotiailla olevan samankaltaista menoa yöaikaan...