Keskiviikkona oli lasten toinen kerhopäivä. Viimekertaisen jälkeen olimme puhuneet paljon eväiden syömisestä (eli tsempanneet Jaakkoa) ja oli tuota ensimmäistä kerhokertaa muisteltu muutenkin pitkin viikkoa.

Molemmat lähtivät kerhoon hyvillä mielin ja olimmekin tällä kertaa siellä ensimmäisinä. Ajattelin, että Jaakon olisi helpompi sopeutua, jos saisi katsella rauhassa muiden tuloa eikä joutuisi älyttömän hässäkän keskelle, kuten viimeksi. Tällä kertaa veimme Sari- ja Paula-vetäjille kerhokansiot ja voi sentään, miten ylpeitä lapset kansioistaan olivat.

Molemmat jäivät leikkimään, kun lähdin. Halit ja pusut äidille, Sara vilkutteli siihen malliin, että mene jo.

Noin tunnin kuluttua sain kerhosta soiton, että Jaakko on ollut jo pidempään surkeana, pupu kainalossa, eikä suostu tekemään mitään. Itkeä tuhisee vaan autoleikkipaikalla eikä halua olla missään kontaktissa muiden lasten saati aikuisten kanssa. Kakkakin oli tullut vaippaan ja kun sitä oli menty pesemään, oli harmitus ollut melkoinen. Sovittiin, että tulen aikaisemmin, jotta voimme leikkiä loppuajan Jaakon kanssa muiden mukana. Vaan kun pääsin kerholle, oli Jaakko päässyt pahasta mielestä eroon ja leikki siellä muiden kanssa tyytyväisenä. Niinpä äitee sitten kurvasi kauppaan ja saapui hakemaan lapsia ajallaan, kuten muutkin. Sen verran kuitenkin harjoiteltiin, että istuin Jaakon viereen pöydän ääreen ja Jaakko söi kerhoeväät muiden lasten jo lähtiessä kotiin. Jospa tuo harjoittelu auttaisi ja ensi kerralla poika uskaltaisi/haluaisi syödä eväänsä muiden lasten kanssa samaan aikaan.

Hyväntuulinen Jaakko kertoi leikeistään, mutta tuulikaapissa mainitsi myös sen, että itku tuli. Siitä sitten keskusteltiin ja todettiin, että itku meni ohi ja Jaakko oli sitten taas hyvällä mielellä.

Saralla oli mennyt kaikki hyvin kuten viimeksikin. Kovasti pikkuneiti selitti, että Jaakkoa itketti. (Sari kertoi Saran yrittäneen lohduttaa Jaakkoa, mutta siskonkaan huolenpidosta ei ollut ollut Jaakolle apua.) Sara ei kerro yhtä paljon leikeistään eikä kerhokavereista kuin Jaakko, mutta Saran olemus on molempina kertoina kertonut enemmän kuin tuhat sanaa. Neiti viihtyy kerhossa ja nauttii siellä olemisesta täysin rinnoin! Kuitenkin kotiinlähteminen on Saralle tärkeää ja tällä kertaa neiti ei malttanut odottaa, että Jaakko söi eväänsä. "Kotiin, kotiin", hoki Sara ja kiskoi äitiä hihasta.