Sunnuntai-iltana koitti viimein se hetki, että lapset saivat tulla uuteen kotiin. Lasten hakeminen venähti suunniteltua myöhempään, mutta hienosti sopeutuivat molemmat lapset (vaikka ehtivät olla hereillä vain reilun tunnin uuden kodin ihmetysten keskellä). Sara puhui ennen muuttoa paljon siitä, ettei halua nukkua uudessa kodissa. Se luultavasti liittyi siihen, että kerroimme Saran pääsevän isojen tyttöjen sänkyyn uudessa kodissa ja se tuntui neidistä ehkä hieman jännittävältä. Ensimmäinen yö sujui kuitenkin superhienosti molempien nukkuessa läpi yön kertaakaan heräämättä. Aamulla sitten ihmeteltiin väsyneen isin töihin lähtöä ja omia tavaroita uusissa paikoissa...

1939237.jpg

Ensimmäinen aamupala uudessa kodissa. Omat paikat löytyivät heti, Sara halusi ehdottomasti olla tuolla puolella pöytää. Arki jatkui uusissa ympäristöissä, teimme heti kauppareissun lähikauppaan (5min. kävely) sekä katsastimme taloyhtiön leikkipihan. Kivaa oli, vaikka kavereita emme vielä löytäneetkään.

Ensimmäiset päivät uusissa ympyröissä ovat sujuneet ihan hienosti. Lapset ovat reagoineet muutokseen aavistuksen verran, toisaalta on vaikea sanoa, mikä osa siitä on meille pesiytynyttä uhmaikää. Syliä ja läheisyyttä on kuitenkin tankattu ja annettu tällä viikolla paljon, sillä kuluneet viikot ovat olleet rankkoja lapsille. Nyt otetaan hieman takaisin sitä menetettyä aikaa, joka kului pakkaamisen ja puuhastelun merkeissä...