Muutama sananen lasten nykyisestä kielenkehityksen vaiheesta.

Sanavarasto kehittyy tietysti aivan huimaa vauhtia ja äidin&isin on vaikea pysyä perässä, mistä kaikkialta lapset sanoja bongaavat. Lastenohjelmista ja kirjoista löytyvät uusimmat sanat ja niitä käytetään aina aktiivisesti useamman päivän ajan.

Jaakolla on meneillään sanojentaivutus-kausi. Tällä hetkellä tärkeitä sanoja ovat mm. korkeemmalle ja ylemmälle. Tänään Jaakko oli "uimaja" eli uimari. Monet sanat jäävät edelleen pelkiksi lopputavuiksi, esim. traktori = ti ja sammakko = ko. Lopputavusanoista huolimatta Jaakko käyttää myös vaikeita ja pitkiä sanoja, mutta jakaa ne yleensä useampaan osaan, mm. variksenpelätin. Kaiken kaikkiaan Jaakko kuitenkin puhuu ns. pätkissä eli sana, kaksi tai kolme kerrallaan. Sanojen väleissä on siis pieni tauko eikä sanat tule tiiviiseen putkeen kuten Sara-siskolla.

Myös Saran sanavarasto on karttunut. Saran sanoista emme ole aina niin perillä, sillä neidin puhe on edelleen hieman epäselvää, joskin pääasiassa ymmärrettävää. Äänteitä puuttuu vielä, joten sanat kuulostavat "omanlaisilta". Sara kuitenkin puhuu pitkiä pätkiä kerrallaan ja välillä aivan selkeitäkin lauseita. Sara ei hermostu, jos emme ymmärrä, vaan toistaa tyytyväisesti sanaa/sanoja useampaan kertaan, jotta muutkin tajuaisivat. Sara ei tunnu taivuttelevan sanoja niin paljon kuin Jaakko, mutta keksii silti omia juttujaan, mm. itsensä kutsumisen "mun":ksi. Ja Saran "ikifraasi" "äiti, pipi tuli!" on jäänyt, nyt sitä ei kuule kuin silloin tällöin.

Lapset juttelevat nykyään keskenään todella paljon. Riidellessä puhe unohtuu ja molemmat pääasiassa itkevät/kiljuvat/huutavat, joten erimielisyyden selvittämistä puheen keinoin opetellaan parhaillaan erittäin aktiivisesti.

Laulamisesta on tullut lapsille mieleistä puuhaa ja molemmat osaavat hienosti laulujen sanoja, Sara enemmän, Jaakko vähemmän. Tai osaa varmaan Jaakkokin, mutta Sara käyttää niitä enemmän, Jaakko selvästi myötäilee laulua ja lauleskelee sanoja sieltä, toisia täältä. Joka ilta laulettavat Nukkumatti ja Levon hetki jo lyö-laulut saavat joka kerta äidin ja isin suupielet hymyyn.