2030961.jpg

... muuttui Saran ja Jaakon elämässä moni asia.

Tärkeimpänä niistä, saimme koko perhe viidennen perheenjäsenen vihdoinkin kotiin. Pikkusiskosta on tullut viikon mittaan erittäin rakas, niin rakas, että vähän väliä on tarkistettava, missä vauva on ja annettava hellyydenosoituksia halien ja pusien.

2031165.jpg

2030938.jpg

Lapsista on ihana pitää vauvaa sylissä.

2030935.jpg

Vauvan tulo on luonnollisesti aiheuttanut myös toisenlaisia tunteita. Molemmat lapset reagoivat parin ensimmäisen päivän ollen melko itkuisia ja herkkiä, mutta loppuviikosta tilanne rauhoittui. Lapset ovat selvästi omaksuneet sen tosiseikan, että äiti istuu usein syöttämässä vauvaa ja että äiti nukkuu välillä aamuisin pidempään kuin muut.

2030966.jpg

Eräänä aamuna Saraa suututti, kun tutti ei pysynyt vauvan suussa.

2030934.jpg

Myös äidin huomion puute ja äidin huomion kiinnittyminen vauvaan on saanut Saran ja Jaakon toisinaan kiukkuisiksi, uhmakkaiksi ja itkuisiksi. Onneksi isi on isyyslomalla, joten lapsilla on kuitenkin joku, joka ottaa tarpeet heti huomioon. Isi on käynyt lasten kanssa paljon avoimessa päiväkodissa ja eri puistoissa. Kotiin on joka kerta saapunut innokasta väkeä aina isiä myöten. Isistä on tullut lapsille selvästi läheisempi kuin aiemmin ja lapset turvautuvat monissa asioissa isin puoleen.

Aina, kun vauva nukkuu ja äitikin on hereillä, saavat lapset äidin jakamattoman huomion. Meillä onkin ollut mukavia yhteisiä hetkiä kolmisin, jolloin isi puolestaan on voinut lepäillä.

2030932.jpg

Vauvan tulo toi mukanaan myös uudenlaista kivaa. Etenkin Jaakko haluaa kokeilla niitä juttuja, joita äitikin tekee. Esimerkiksi uimarenkaan päällä istumista on pitänyt kokeilla moneen kertaan ja Jaakko tietääkin hienosti syyn siihen, miksi äiti sen päällä istuu (tai istui). Huolehtivainen poika kantoi uimarengasta äidille aina, jos äiti tuntui istuskelevan ilman sitä... " Äiti, tässä uimarengas, istu tähän!" ;o)

2031164.jpg

Vauvan turvakaukaloa on pitänyt tietysti myös kokeilla, mikäs sen hauskempi kiikku?!

Harsoista, liivinsuojuksista ja rintapumpusta on tullut myös Saran ja Jaakon arkea. Jos jostain löytyy jotain äidille tai vauvalle kuuluvaa, kiikuttavat lapset ne äidille. Rintapumppu oli aiheuttaa Jaakolle sydänkohtauksen (uudet äänet pelottavat edelleen), mutta nyt sen surinaan on totuttu ja lapset tietävät pumpun toiminnasta (miten pumppu asetellaan ja miten maito tippuu pulloon) ja että äiti pumppaa maitoa pois tisseistä, kun muuten ne on niin kipeät.

Niin ja se maidon maistaminen äidin tissistä. Niinhän siinä sitten kävi, että tulisilla hiilillä maistamista odottanut Jaakko ei ole uskaltanut ottaa ryyppyä, mutta Sara rohkeana tyttönä maisteli heti pari pisaraa. Kun olen tiedustellut asiaa Jaakolta useammin kuin kerran, on poika aina kieltäytynyt maistamasta. Hassu poika!