2164680.jpg

Koska aamupäivän ulkoilut ovat meille vauvan syntymän myötä ajankäytöllisesti hankalia, vietimme perjantaiaamun sisällä. Ja koska meillä on meneillään melkoinen riitelykausi, piti jälleen keksiä jos vaikka jonkinlaista tekemistä, jotta herrasväki olisi edes hetken sovussa ja hiljaa. Niinpä leivottiin pipareita: sen aikaa kun äiti avusti toista leipuria, sai toinen piirtää. Ja sitten vuoronvaihto.

2164683.jpg

Jaakko on ihastunut äidin tonttulakkiin ja kulkee se päässä monesti päivässä.

2164678.jpg

Pipareista tuli hienoja! Saimme Roppe-tädiltä uusia muotteja ja tottahan toki niitä piti päästä testaamaan!

Lauantaina alkoi isin joululoma ja niin kuin yleensä, isi toi mukanaan valtavan määrän lahjapaketteja. Suurin osa niistä sisälsi suklaakonvehtirasian (open vaimolta toive tuleville oppilaiden vanhemmille: pliis, olkaa vähän luovempia ellei ope ole ilmoittanut olevansa suklaan suurkuluttaja! :), mutta pakettien aukaiseminen ja korttien tarkastelu oli hauskaa puuhaa.

2164685.jpg

2164686.jpg

Sunnuntain perhepäivän (vihdoinkin kaikki ajan kanssa kotona) kunniaksi askartelimme joulukortteja. Aluksi Sara ja Jaakko maalasivat...

2164687.jpg

... ja sitten leikkasivat&liimasivat. Sara askarteli kortit mummulle&papalle sekä Riitalle.

2164689.jpg

Jaakko keskittyi leikkaamiseen- sitä olisi pitänyt jatkaa ja jatkaa. Liimaamisesta viis. No, kortit valmistuivat mummille ja ukille.