Saralla ja Jaakolla on melko hauskoja juttuja nykyään. Tässä muistoksi muutama.

Eräänä aamuna lapset katsoivat aamun PikkuKakkosta, joka tarjoili sillä hetkellä Muumi-viihdettä. Sen kertaisessa jaksossa yli-innokas poliisimestari pidätti lähes kaikki Muumilaakson asukkaat. Jaakko oli selkeästi tilanteesta huolissaan, kun yht´äkkiä olohuoneesta kuului Jaakon hätääntynyt parkaisu:

"Rauhoitu poliisimestari!"

 

Meillä oli muutaman viikon ajan "äiti, lopeta!"-kausi, jolloin äiti ei olisi saanut tehdä tai sanoa juuri mitään. Erään kerran aamupalalla äitiä komennettiin jälleen kerran: "Äiti, lopeta!".

"Mikä mun pitää lopettaa?!"

"Puhuminen!"

Ok. Äiti hiljeni, mutta Jaakko jatkoi osoittaen sämpylää: "Mikä tää on?"

No sämpylähän se, rakas poikani, mutta vähän vaikea kertoa sitä, kun pitää olla hiljaaaa...

 

Äidin työkaveri Tessa oli käymässä, kun lapset vielä nukkuivat päiväuniaan. Sara heräsi ensimmäisenä ja tuli äidin luokse yläkertaan. Jaakko seurasi hetken päästä perässä, astui ylimmät raput, osoitti keittiössä istuvaa Saraa ja totesi topakasti, kuin hidastettuna, Tessalle: "Tessa, tossa on mun kaveri, Sara!"

 

Istuimme koko perheen voimin iltapalalla. Olimme hassutelleet hieman aikaisemmin, kun Jaakko alkoi jälleen (nykytyylilleen uskollisena) sählätä. Totesin Jaakolle jatkuvasta riehumisesta ja keikkumisesta:

"Sit kun on Jaakko ruoka nenän edessä, ei voi riehua!"

"Ei oo nenässä!", vastasi Jaakko.

Isiä tilanne nauratti ja Jaakko sai kehut: "Hyvä huomio, Jaakko!"

 

Jaakko on innokas kitaransoittaja. Tänään kuitenkin kävi niin, että innokkuudella oli hintansa ja sormesta lähti nahat kitaraa vispatessa. Pipi paikattiin laastarilla, mutta iltapalalla ei laastaristakaan ollut hyötyä, kun Jaakko puristeli klementiinin paloja saaden klementiinin mehua haavaansa. Itkuhan siitä tuli ja pikaisen sormen huuhtelun jälkeen Jaakko selitti isille: "Vähän se kiristää..." (= kirvelee). Hieman myöhemmin Jaakko muisti uuden sanan ja osasi jo kertoa, että kyse oli kirvelystä. :o)

 

Jaakko ja Sara olivat ulkoilleet pitkän tovin kirpeässä pakkassäässä, kun Sara jo paineli sisälle isin ja Emman seuraksi. Jaakko halusi vielä keinua, joten ei muuta kuin vauhtia antamaan. Jaakon kiikkuessa käväisi äidin nenässä aina hetken verran karmea haju ja kysyin Jaakolta:

"Voi Jaakko, onko sulla kakka housussa?!"

Hetken hiljaisuuden jälkeen Jaakko totesi vakavana: "Minä keinun kakan kanssa!"

"No niinhän sä keinut, kun et muutakaan voi..."

 

Jaakko ja Sara tietävät, että äidin yöpöydän laatikolle ei ole mitään asiaa (äidin oma syy, pitäisi siivota se, jotta lapset voisivat tutkia tavaroita). Molemmat lapset ovat kuitenkin tarkkoja tavaroiden oikeista paikoista ja eräänä aamuna Jaakko huomasi rasvatuubin äidin yöpöydällä. Tomerana poikana Jaakko otti jalkarasvan, laittoi laatikkoon, sulki laatikon, katsoi silmiin ja sanoi: "Sinne meni sun männirasva (=nännirasva)!" (lapsille kerrottiin aiemmin, että äiti laittaa nänneihin rasvaa, kun muuten ne ovat kipeät :)

 

Meillä on puhuttu jo jonkin aikaa kummituksista, möröistä ja haamuista. Keskustelujen tärkein asia on ollut todeta, ettei niitä ole olemassakaan, sillä molemmat lapset tuntuvat selvästi "pelkäävän" ajatusta ko.tyyppien olemassaolosta. Eräänä aamuna Jaakko totesi virne naamallaan:

"Minua ei ole olemassakaan!"

"No missä sä sitten olet?", kysyin.

"Täällä kotona!", vastasi Jaakko.

 

Joulukuusessamme on muutamia karkkikeppejä koristeina. Laitoin ne koristeluvaiheessa sen verran ylös, etteivät lapset saa niitä eivätkä lapset itseasiassa edes huomanneet aatonaattona, kun laitoin ne kuusen oksille. Eilen Jaakko kuitekin huomasi karkit ja halusi katsella niitä. Katseli tovin ja laitoimme ne yhdessä takaisin. Sen verran alhaalle, jotta...

Lapset ulkoilivat isin kanssa, mutta Sara halusi tulla aikaisemmin sisään, koska kakka oli tullut housuun. Pesimme kakan pois, jonka jälkeen Sara katseli kuusen koristeita minun kannellessa Emmaa. Hetken päästä ihmettelin totaalista hiljaisuutta ja ihmettelin, kun Saraa ei näkynyt missään. Muutaman sekunninsadasosan ehdin jo hätääntyä, mutta sitten näin "pienen hiirulaisen" nakertavan jotakin nojatuolin takana. Sara yritti piiloutua sinne niin hyvin kuin mahdollista ja vastasi ihmettelevään katseeseeni kuin pieni koiranpentu "en mä mitään tehnyt"-ilme kasvoillaan. Kun tajusin, mitä tapahtuu, pyysin karkkia rouskuttavan Saran pois nojatuolin takaa, jolloin neiti kiltisti luopui karkkikepistä ja totesi:

"Minä löysin sen!".