Isin joululoma on tällä kertaa 2,5vk pitkä, joten olemme ehtineet ja ehdimme vielä puuhailla yhdessä jos vaikka minkälaista kivaa.

Tapaninpäivänä kävimme leikkimässä isin työpaikalla, sitä oli taas toivottu pitkään ja hartaasti.

2200380.jpg

Ensimmäisenä pistäydyimme isin luokkaan piirtelemään taululle ja soittamaan rumpuja (näkyvät taka-alalla). Sieltä olikin sitten kova kiire jumppaamaan...

2200372.jpg

... mutta Jaakko "the työmies" ei kuitenkaan unohtanut työkalujaan vaan kantoi niitä tunnollisesti paikasta toiseen.

2200375.jpg

Jumppasalissa lapset kiipeilivät puolapuissa, pelasivat palloa (Jaakko potki ja heitteli koreja), juoksivat keltaista jättipalloa karkuun, piiloutuivat verhojen taakse, harjoittelivat sählyä jne. Lisäksi leikimme hippaa niin, että juoksimme lattiaan maalattuja eri värisiä viivoja pitkin. Hiki tuli ja hauskaa oli!

Reippaan liikuntahetken jälkeen kaikilla oli kova nälkä, jota tainnutettiin roskaruuan avulla Mäkkärissä.

2200369.jpg

Viikoloppu vietettiin pääosin kotosalla leikkien ja ulkoillen. Tiistaina Sara ja Jaakko pääsivät elämänsä ensimmäistä kertaa elokuviin, kävimme katsomassa Mimmi-lehmä ja Varis-elokuvan. Olimme katsoneet elokuvan trailerin jo etukäteen lasten kanssa ja sen perusteella Jaakko odotti kovasti, että pääsisi tanssimaan Mimmi-lehmän kanssa. "Minä tanssin Mimmi-lehmän kanssa, se on kiva juttu!", totesi poika matkalla Helsinkiin.

2200389.jpg

Mimmi-lehmästä ja variksesta riitti juttua ennen ja jälkeen elokuvan. Oli hyvä reissu, vaikka lipunmyyjätytöt ilmoittivat elokuvan olevan suositeltu vasta 3-vuotiaille. Kyse oli kuulemma elokuvan kovista äänistä, mutta me emme sellaisia huomanneet (muutama mainos oli tosi kovaäänisiä), eikä lapsia pelottanut missään vaiheessa. Kuten arvelin, elokuva oli lapsille hieman liian pitkä ja lopussa meinasi paikallaanistumiskyky ehtyä, onneksi pikkueväät pitivät pyllyt penkeissä lähes lopputeksteihin saakka.

2200383.jpg

Tiistai-illan vietimme Hannan ja Eveliinan seurassa. Eveliinan lelut kiinnostivat jälleen ja kolmikko leikki mukavasti keskenään. Ilta sujui nopeasti laulavan auton, Muumi-tietokoneen, junaradan ja Oodin herkkupallojen parissa. Eveliina on oppinut joulun aikaan kävelemään, joten pikkuneiti pysyi hyvin mukana kulkien isompien perässä huoneesta toiseen. ;o)

2200365.jpg

Eveliinan luota tulimme kotiin postin kautta. Postissa nimittäin odotti Liljan ja Iirin lähettämä paketti, joka sisälsi joululahjoja. Koko matkan pohdimme, mitä paketissa mahtaa olla ja kotona molemmilla oli kova kiire saada paketti auki. Paketti oli tehokkaasti teipattu, joten jonkin aikaa saivat lapset vielä odottaa ennen kuin pääsivät aukomaan käärepapereita. Paketeista paljastui kiva palapeli-peli sekä kauniita vaatteita. Isot kiitokset kivasta lahjasta!

2200363.jpg

Peliä piti testata heti.

2200306.jpg

Joulun jälkeen säät ovat olleet melko kylmiä ja olemme aina välillä jättäneet ulkoilun väliin keksien muuta tekemistä sisällä. Toisinaan on kuitenkin päästävä ulos, etenkin, jos aurinko paistaa niin kauniisti kuin eilen!

2200305.jpg

Lunta ei ole paljon, mutta pihallamme voi silti laskea mäkeä, jäinen nurmi pienellä lumikuorrutuksella höystettynä luistaa riittävän hyvin!