Olimme tässä eräänä aamuna menossa aamupalalle. Jaakko istui jo omalla paikallaan  katsellen siskon kapuamista omaansa. Jostain syystä Sara kuitenkin astui tuolilleen huonosti ja tippui lyöden leukansa pöydän reunaan. Samalla sekunnilla alkoi tietysti Sara the DraamaRailin itku ja parku, johon Jaakko totesi kyllästyneellä äänellä:

"Lopeta se vinkuminen!"

Siinä sitten hetki jutusteltiin, että tässä tapauksessa "vinkuminen" on ok, koska mahtoi tehdä kipiää...

Eräänä toisena aamuna Sara keksi (jälleen aamiaispöydässä) höpötellä enkelikenkeli-juttuja. Sara sanoi "enkeki" ja Jaakkoa nauratti. Saralle tyypilliseen tapaan hetken perästä kuului vakiokysymys "Missä ne (enkelit) asuu?". Taivaassa. "Kenen kanssa?". Jumalan. *hetken hiljaisuus* "Kuka on maalannu niiden talot?" Ööööö... Missäs sitä "Näin vastaat lapsellesi"-koulutusta olikaan tarjolla?! ;o)

Jaakko leikki maitomukin kanssa, johon äiti ties kuinka monennen kerran kommentoi "Ei saa pelleillä!". Jaakolla oli vastaus valmiina: "Ei, pelleilen nätisti."

Sara ja Jaakko katselivat Tomi Traktoria digiboxilta, kun se yllättäen loppui kesken kaiken. "Voi ei, se loppu!", parkaisi Jaakko. "Loppuiko se taas kesken?", kysyin. "Joo, siitä loppui patteri." No ei ihan, mutta ihan loogista, Jaakon mielestä ainakin. (olemme jutelleet viime aikoina pattereiden ja akkujen loppumisesta)

Sara tykkää tyttöjen jutuista ja aina välillä lakkaamme kynsiä yhdessä. Yhtenä päivänä Sara huomasi äidin lakat ja sanoi: "Äiti, laita mullekin sormilakkaa."