Monessa asiassa lapsia saa vielä auttaa, mutta ruokailu on tilanne, jossa Jaakko ei kaipaa apua, ei sitten yhtään. Joskus olemme yrittäneet syöttää iltapala-jogurtin, jotta lapset eivät olisi yltä päältä jogurtissa, mutta apu ei ole kelvannut. Päinvastoin avun tarjoamisesta on tullut huutoa, joka on loppunut vasta sitten, kun poika on saanut syödä "minä ite". Saraa saa vielä satunnaisesti syöttää, mutta ei läheskään aina (kun yritetään).

Muutenkin lapset ovat alkaneet ilmaista omaa tahtoaan enemmän kuin aiemmin. Monesti esim. pukemistilanteet ovat niitä, jolloin heittäydytään kaarelle tai luikerrellaan pois sylistä omiin touhuihin. Pakolla asioita ei tehdä, mutta äidin iloksi lapset ovat "huijattavissa" siihen epämieluisaan asiaan ihan vain sillä, että kiinnittää huomion jonnekin muualle tai jutustelee kaikennäköistä mm. kerhokäynneistä, nähdyistä eläimistä, tehdyistä ja tulevista jutuista...

Tänään Saralla oli ensimmäinen varsinainen äidinuhmaamis-hetki. (kirjoitettakoon se siis kirjoihin ja kansiin) Olimme lähdössä avoimeen perhekerhoon ja puin Jaakolle ulkovaatteita, kun Sara päätti järsiä (= repiä hampaillaan) lapasta. Mainitsin asiasta Saralle, joka tietysti kahta kauheammin kiskoa lapasta hampaillaan. Kun otin lapasen pois, neiti nappasi rukkasen ja katsoi minua sellaisella ilmeellä, että syön sitten tätä toista. Ja kun otin rukkasenkin pois (tuimalla katseella ja tiukalla kiellolla höystettynä), suuttui neiti ihan tosissaan. Vielä piti kuitenkin yrittää, joten Sara nappasi oman neulepaitansa työntäen sitä kohti hammaskalustoaan. Siinä vaiheessa minulle riitti ja otin kaikki Saran ulottuvilla olevat vaatteet pois. Siitä se itku ja raivo sitten alkoikin. Tänään lepyttely kuitenkin onnistui melko pian ja murheet kaikkosivat eli minun ei tarvinnut pukea kaarevaa lasta. Uhma on vielä sen verran lievää, että pusuttelu ja haliminen auttavat leppymään. ;o)

Pukeminen ei vielä kuulu minä ite-valikoimaan. Saraa pukeminen kiinnostaa edelleen (tosin ei niin paljon kuin aiemmin), Jaakko ei voisi vähempää välittää koko pukemistouhusta. Jo sukkien laittaminen on turhan työlästä, miksi pitäisi tehdä itse, kun äiti tai isi pukevat. Housuja Jaakko tykkää nostaa ja laskea, mutta siinäkin tarvitaan apua...