Todistetta edelliseen kirjoitukseen...

Tänään kysyin lapsilta aamupalalla, ottavatko jotain vielä murojen lisäksi. Jaakko näki jääkaapissa olevat puolukat ja sanoi, että "puoluja". Varmistin Jaakolta asiaa (koska ei tykkää eikä todellakaan syö puolukoita), jolloin poika ilmoitti, että "Sara syö puoluja, Jaakko tykkää leivästä". Ok, Saralle siis puolukoita ja Jaakolle leipää. Tilaus vastaanotettu. (Sara ei halunnut leipää, kun kysyin)

No, annas olla, kun oli saatu puolukat ja leipä tarjolle, ei järjestely käynyt Jaakolle lainkaan. Halusi puolukoita, vaikkei niitä syönytkään. Halusi vaan hiplailla rasiassa olevia puolukoita ja kun sai nenänsä eteen yhden, leikki sillä, kunnes työnsi sen Saralle. Ja leipää hän ei sitten halunnut, koska hän haluaa puolukkaa. Meillä ei kuitenkaan leikitä ruualla, joten vaihtoehtoja oli kaksi: syödä leipä tai poistua pöydästä. Kaiken kukkuraksi Jaakko nousi tuolille seisomaan ja protestoi siinä vääränlaisia vaihtoehtoja. Piti ihan ottaa kuva todisteeksi pikku-ukon raivoamisesta. Kuvassa herra tosin nauraa itkun seasta, sillä Sara on ottanut tavakseen hölmöillä = naurattaa Jaakkoa Jaakon raivotessa. Ja kyllähän velipoikaa muutaman sekunnin jaksaa naurattaa, kunnes taas...

Tilanne ratkesi niin, että Sara söi tyytyväisenä puolukat, Jaakko poistui hetken raivottuaan pöydästä, syömättä leipäänsä.

Näitä uhmaikä-juttuja tulee vielä varmasti paljon eteen, mutta hauska tallettaa muistoksi ensimmäiset asiat, joista "väännettiin kättä".