1510174.jpg

Jaakko paloauton sisällä. "Pii paa" oli Jaakon mieleen...

Kävimme sunnuntaina Lapsimessuilla ihmettelemässä ihmisvilinää, eläimiä ja lapsille tarkoitettuja juttuja. Varsinaisilla lapsimessuilla ei Saran ja Jaakon ikäisille ollut niin hirveästi mitään, mutta alakerran PetExpo-lemmikkieläinmessuilla katseltavaa riitti.

1510159.jpg

"Tato, oho!", ihmetteli Sara rottia katsellessaan.

Sara oli eläimistä innoissaan, suosikiksi nousi hamsterit. Neitiä nauratti, kun hamsterit menivät wc-paperirullien sisään piiloon ja kurkistelivat sieltä ulos. Myös miniponit, alpakat ja fretit kiinnostivat kovasti. Kalat saivat aikaan kikatusta, koirat eivät niinkään kiinnostaneet.

Jaakko valitsi suosikikseen puput ja kulki häkkijonon viertä ihmetellen monenlaisia pupuja. Isot papukaijat olivat Jaakon mielestä kiinnostavia, mutta samalla hieman pelottavia. Myös koirien näytös kiinnosti ja Jaakko tunki itsensä väkijoukon läpi kentän laidalle seuraamaan koirien pallotemppuja. Mahtavat temput saivat myös Jaakolta aplodit. ;o)

Viihdyimme messukeskuksessa kolmisen tuntia, jonka jälkeen lapset olivat sen verran uupuneita, että nukahtivat autoon ennen auton käynnistämistä. Reilun tunnin unien jälkeen kurvasimme Laurin, Lauran ja Aleksin kodin pihaan tervehtimään ystäviä pitkästä aikaa. Iltapäivä sujui rattoisasti sohvalla löhöten, Sannan makoisaa piirakkaa maistellen, lasten touhuja (ja vähän koirankin) katsellen sekä kaikenlaista rupatellen.

1510137.jpg

Jaakko ja Lauri.

1506993.jpg

Sara keinuu, kiikkaa kiikkaa.

1510148.jpg

Laura ja Jaakko. Jaakko ihastui jälleen kerran isompaan tyttöön ja alkoi komennella tätä omien toiveidensa mukaan... ;o)